Kotimaiset

”Mä en oo Mikkelistä, mutta tuutte kyl tykkää mun..." – Nämä 10 komeaa könsikästä viettelevät varattuja naisia Temppareiden uudella kaudella!

Suomen ylivoimaisesti suosituimman parisuhderealityn Temptation Island Suomen 11. kausi starttaa Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona 19. lokakuuta  klo 21! Tällä keihäsmatkalla laaksojen ja kukkuloiden oppaina toimii 20 kuumaa sinkkua, jotka pistävät pariskuntien päät pyörälle Marbellan upeissa maisemissa

Temptation Island Suomi -juontajana nähdään tietenkin rakastettu, pelätty ja kunnioitettu grillimestari Sami Kuronen.

Temppareiden 11. kaudella moni asia on toisin. Kauden osallistujat ovat tällä kertaa keskimääräistä hieman vanhempia, mikä näkyy varmasti esimerkiksi iltanuotioilla käydyissä keskusteluissa ja lisää testattavien parisuhteiden merkityksellisyyttä entisestään.

Myös ohjelman esitysmalli muuttuu. Temptation Island Suomi on totuttu näkemään televisiossa kahden jakson viikkotahdilla. Tänä syksynä jaksojen rakenne muuttuu hieman, ja uusi jakso nähdään starttiviikon jälkeen kerran viikossa keskiviikkoisin. Kauden pituus pysyy kuitenkin ennallaan, eli kokonaisuudessaan luvassa on 22 jaksoa.

Ruutu+ -tilaajia hemmotellaan tällä kaudella pitkillä megakoosteilla kaikista Marbellassa juhlituista bileistä. Ruudusta pääsee siis näkemään villien bileiden aivan kaikki käänteet, jotka eivät mahtuneet itse jaksoihin. Bilekoosteet ilmestyvät Ruutuun joka toinen keskiviikko, niin pitkään kun kaudella bileitä juhlitaan.

Ananasfarmia Marbellasta ei vieläkään löytynyt, mutta Aurinkorannikon aurinkoiset maisemat tarjoavat upeat puitteet romanttisille treffeille.

Unohtumattomat elämykset ja uudet tuttavuudet saavat varatut asettamaan parisuhteensa ja itsensä testiin, josta jokainen tietenkin alkuun uskoo selviävänsä moitteettomasti.

Tässä esittäytyvät tulevan kauden komeat miessinkut!

Hannes, 22, Turku

Hannes

Hannes, 22, Turku

”Mie oon yhtä hias tulemaan ku VR:n juna, ja mul on valtava…  karisma!”

Tämän näyttävän miehen juuret löytyvät lämpimästä Sri Lankasta, mutta murre ja identiteetti on peräisin tuulisesta Torniosta. Hannes on määrätietoinen ja kunnianhimoinen vakuutusmyyjä, jonka haaveena on yliopistokoulutus yhteiskuntatieteiden tai politiikan saralta. Tulevaisuudessa hän voisi nähdä itsensä ulkoministeriössä tai jalkapallovalmentajana.

Hannes viihtyy salilla, lenkillä ja futiskentillä. Myös kirjat ja musiikki rentouttavat, kun aikaa on itselle.

Maailman tilanteesta kiinnostunut Hannes on myös naisten parissa kiinnostava keskustelija. Hän tietää elämästä pidemmässä suhteessa, millaista on tulla petetyksi ja mitkä ovat kaukosuhteen haasteet. Vierelleen Hannes kaihoaa hyväkuntoista naista sopivilla arvoilla ja elämäntyylillä.

IG: @hylitalo_

Eemi, 24, Kotka

Eemi

Eemi, 24, Kotka

”Oon Eemi, ja joillakin meistä vois kehkeytyä täällä hauska rakkausmeemi.”

Eemi hurmaa tiiviillä katsekontaktillaan, jolla ottaa tilanteen haltuun ujostelematta. Tämä paperitehdasduunari on rento, kaveriporukan ”kaunis poika”, jonka silmät ovat monen naisen ihastuksen salaisuus.

Suomiräpin lyriikoista ammentava Eemi on kuitenkin flirtti vain kiinnostuessaan, jolloin häneltä saa loputtomasti huomiota.

Eemille ominaista on lukea tilanteita ja ihmisiä. Hän nauttii tutustumisesta ja näkee ihmiset ihmisinä. Hänelle on helppo uskoutua, sillä kuunteleminen ja ongelman ratkominen sujuvat luonnostaan. Eemi on reilu vuosi sitten vapautunut sinkkumarkkinoille pitkästä suhteestaan ja ymmärtää nyt paremmin omaa vapaata sieluaan. Hän on valmis heittäytymään niin extreme-urheiluun kuin naisiinkin.

IG: @eemihu

Roope, 21, Hämeenlinna

Roope

Roope, 21, Hämeenlinna

"Mä oon sukeltaja. Ja kaikkihan tietää, et sukeltajat pääsee muita syvemmälle!”

Roope on tunnelmannostattajatyyppiä, vaikka saattaakin välillä olla hieman töksäyttelevä. Nuori ja vekkuli Roope repäisee helposti sekä lähtee spontaanisti mukaan seikkailuun. Hän toimii ensin ja miettii vasta myöhemmin. Nuoresta iästään huolimatta Roopelle on kertynyt paljon elämänkokemusta, sillä spontaani mieli ja yrittäjäsielu ovat ohjanneet häntä kokemaan paljon elämässä.

Kahden yrityksen pyörittäminen on kasvattanut Roopesta ihmisen, johon voi tukeutua henkisesti. Tärkeää on saada nainen nauramaan, jotta lähestyminen onnistuu muutenkin.

Keskustelutaidot Roope taitaa olemalla läsnä ja ammentamalla näkemyksiä omasta touhukkaasta elämästään. Hän onkin miettinyt lapsesta saakka syntyjä syviä, kuten kumpaan jalkaan tulee kumpi sukka.

IG: @roopeoy

Nero, 27, Turku

Nero

Nero, 27, Turku

”Moi oon Nero, olis tosi harmillista, jos sulle tulis täällä ero!”

Rehellisen suorasanainen ja valloittava persoona Nero tuo positiivista tunnelmaa läsnäolollaan. Fiiliksen luojana Nero saa huomaamatta ihmiset niin keskustelemaan syvällisiä kuin juhlimaan.

Neron suvun juuret ovat Irakissa ja perhe on tärkeässä roolissa hänen elämässään. Nero painaa pitkää päivää ravintola-alalla, mutta haaveilee vielä mikrobiologian opinnoista.

Fitnessiä harrastava Nero pitää huolta kropastaan ja läheisistään. Hän viihtyy ystävien ympäröimänä ja hienoja vaatteita ostellen. Hän ei itse usko olevansa kenenkään houkutus, mutta aiemmasta suhteesta painetut tatuoinnit ja jäljet sydämessä antaisivat jo tilaa rakastua uudelleen.

IG: @emperornerox

Joonas, 33, Savonlinna

Joonas

Joonas, 33, Savonlinna

”Olen Joonas. Täällä on houkutuksia. Olen yksi niistä.”

Tämä tangoa tanssiva kiinteistönhoitaja hurmaa keskustelutaidoillaan ja kohteliaisuudellaan. Small talk ja tanssilajit kännidiskosta vakiovetoihin sujuvat tältä savolaiselta. Joonaksen harrastusten taitopakettiin kuuluu mm. voimannosto ja uudelleen aktivoitu kilpaura uinnissa.

Joonas hurmaa sinnikkäällä ja aikuismaisella otteellaan. Taakse jäänyt 11-vuotinen parisuhde innoittaa ymmärtämään naisia paremmin ja hakemaan uudenlaista perspektiiviä elämään. Tempparikokemuksen Joonas odottaa olevan kokonaisvaltaisesti tiivis tutustumisprässi, eikä hän aio jarrutella, jos kolahtaa.

IG: @jonesmikkonen

Tuomas, 36, Vaasa

Tuomas

Tuomas, 36, Vaasa

"Vararakas tulee, kun on itkujen yö, kun jätkät muijia laiminlyö!”

Tuomas on öinen sielu, jonka löytää radalta joka tapauksessa yksin tai seurueessa. Hän nauttii hetkessä elämisestä ja uudet, kaavoista poikkeavat tilanteet koukuttavat. Oman kaveriporukan lisäksi elämän suolan Tuomas löytää tuntemattomista ihmisistä. Sali, uinti ja salibandy pitävät miehen vireessä vapaa-ajalla.

Naisten suhteen Tuomaksen huomio kiinnittyy helposti tummiin piirteisiin ja ponihäntiin. Luonnettakin saa mielellään olla. Naiselta tulee löytyä omaa tahtoa ja tarvittaessa sanavarastoon on kuuluttava myös "ei."

Parisuhteen kultaista keskitietä Tuomas ei ole vielä saavuttanut, vaikka yhteisiä kotejakin on perustettu. Tämä pintakäsittelijä lähtee Temppareihin tarkistamaan, minkälainen ryhmädynamiikka ja soppa syntyy tällä kaudella.

IG: @frankki86

Pauli, 27, Kokkola

Pauli

Pauli, 27, Kokkola

”En oo hirveen perso makeelle, mut piirakka maistuu aina!”

Tämä herttainen ja herkkä prosessinhoitaja kiinnittää taatusti katseet vartalollaan. Paulissa on sen verran ujoutta, että alkuun hänestä näyttäytyy vain hiljaisempi tarkkailijapuoli. Paulista huokuu kiltteys, hyväntahtoisuus ja suloisuus. Temppareihin Pauli onkin tullut heittäytymään ja kohtaamaan arkea rohkeammin tuntemattomia sieluja.

Suomalaista miestä avaava menovesi on myös Paulille mieluisa rohkaisumenetelmä. Kekkulissa Paulista kuoriutuu varsinainen jutunheittäjä ja illan tapahtumien keittäjä.

Kotikonnuilla hän on tunnettu hiprakassa lauotuista tempauksistaan. Paulin pään saavat kääntymään näyttävät ja puheliaat naiset, jotka täydentävät Paulin tyyntä persoonaa.

IG: @korroosiosaari

Kristopher, 33, Helsinki

Kristopher

Kristopher, 33, Helsinki

”Rinnan alla sykkii sydämenmuotoinen pinssi, lempinimeltäni olen Vuosaaren prinssi!”

Onko tämä mies lintu vai kala? Se selviää vain harvalle, mutta leijonan tapaan Kristopher nauttii huomiosta. Kristopherin juuret ulottuvat Skotlantiin, ja mummonsa kasvattina hän tietää minkälaista kunnioitusta nainen tarvitsee. Onnea elämäänsä tositarkoituksella etsivä Kristopher hurmaa runoin ja arvoituksin.

Jos nainen tuntee itsensä seinäruusuksi, Kristopher lupaa saada hänet kukkimaan. Tätä suomenruotsalaista viikinkiä ei varatun naisen liehittely häiritse, sillä suhteen taustat saattavat olla mitä vain ja Kristopher saapuu mielellään paikalle tarjoamaan jotain parempaa. Työkseen hän on night host.

IG: @kristopherinhelsinki

Jani, 24, Lahti

Jani

Jani, 24, Lahti

”Moi mä oon Jani, mä panen, ku kani. Joku teistä saattaa olla mun hani!”

Jani on ystävällinen ja keskustelevainen mies. Sellainen porukan parisuhdeneuvoja, jota on helppo lähestyä ja hänelle on helppo avautua. Janin mielestä negatiiviset elämänkokemukset on käytävä läpi, jotta voi keskittyä taas positiivisuuteen. Hänelle on tärkeää pitää kaveriporukka kasassa hyvällä meiningillä ja pikkumaisista asioista turhaan nillittävät voivat latistaa tunnelmaa jossain muualla.

Jani viehättyy pienikokoisista ja isosilmäisistä naisista, jotka eivät ota elämää liian vakavasti. Aitous valloittaa. Tämä taksiyrittäjä olisi jo valmis asettumaan aloilleen, mutta aiemmat huonot kokemukset varjostavat vielä miehen täyttä heittäytymistä uuteen. Alkoholi, bileet ja ääripositiivinen asenne vie usein miehen naisseikkailut hetkittäisiin kauniisiin iltoihin.

IG: @janikontula

Meido, 32, Vantaa

Meido

Meido, 32, Vantaa

”Mä en oo Mikkelistä, mutta tuutte kyl tykkää mun... Hyvästä seurasta!”

Veistoksellinen satamatyöntekijä Meido ei turhaan lausu lupauksia hyvästä seurasta. Hänen rauhallisuutensa ja kyky kiinnostua toisen elämästä on mieleistä seurattavaa. Meido kuvailee itseään rennoksi ja kaveripiiri taas hömelöksi filosofiksi, joka on lievästi introvertti. Hän saakin ajatuksillaan jokaisen naisen pohtimaan elämäänsä syvemmin. Meidossa on hieman myös romantikon vikaa, sillä jokainen ansaitsee pieniä yllättymisiä arkeen.

Naiselta Meido toivoo sen verran räväkkyyttä, että jopa hänet saa temmattua mukaan. Erityistä kunnianhimoa Meidolta ei löydy, mutta kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan kyllä. Tämä Tempparit jo kerran aiemminkin sinkkuna kokenut realityseikkailija etsii uutta energiaa elämäänsä, epämukavuusalueella käyntiä ja erityisiä kokemuksia.

IG: @meid0

Temptation Island Suomi alkaa 19. lokakuuta Nelosella ja Ruudussa!

Ohjelman sivulle
Katso Ruudussa
Temptation Island Suomi