Kotimaiset

Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit – Waldo, Eini, Hanna Pakarinen, Jussi Rainio, Costello Hautamäki, Marko Hietala, Ilta ja Roope Salminen

On jälleen aika pakata laukut ja suunnata unohtumattomalle musiikkileirille Hirvensalmen Satulinnaan! Syksyllä ruutuihin palaavassa Vain elämäässä nähdään jälleen joukko maamme valovoimaisimpia artisteja eri musiikkigenreistä.

Hirvensalmen Satulinnassa kahdeksan upeaa artistia pääsee tutustumaan toisiinsa uudella tavalla, kertomaan tarinoita elämästään ja tietysti versioimaan toistensa kappaleita mitä upeimmin sovituksin.

Syksyllä alkava kausi on ohjelman 15:s. Tänä vuonna artisteina nähdään Marko Hietala, Hanna Pakarinen, Ilta, Jussi Rainio, Roope Salminen, Eini, Costello Hautamäki ja Waldo.

Vain elämää alkaa Nelosella ja Ruudussa syyskuussa.

Vain elämää -artistit:

Marko Hietala

MARKO HIETALA

Kuopiolainen Marko Hietala hurahti lapsena scifiin ja haaveili astronautin urasta. Musiikillinen herääminen tapahtui hänen kuultuaan yhdeksänvuotiaana Black Sabbathin Master Of Reality -albumin. Vuonna 1982 Marko perusti veljensä kanssa Tarot-yhtyeen, mutta parhaiten hänet tunnetaan Nightwishin entisenä pitkäaikaisena jäsenenä. Marko on laulanut myös Sapattivuosi- ja Northern Kings -yhtyeissä sekä Raskasta joulua -projektissa. Vuonna 2019 hän julkaisi sooloalbumin Mustan sydämen rovio.

Maaliskuussa Marko julkaisi upean vastaanoton saaneen singlen Left On Mars yhdessä ex-Nightwish-toverinsa Tarja Turusen kanssa. Kappale on esimakua Markon albumista, joka julkaistaan ensi vuoden alkupuolella.

“Minulla on toki saavutuksia urallani: on hyviä biisejä ja levyjä sekä pystejä takan päällä. Isoin saavutus, jota edelleen tavoittelen, liittyy kotiin. Pyrin pitämään yllä rehellisyyttä ja rohkeutta, että luottamani ihmiset voivat luottaa minuun. Se on se isoin saavutus.”

Hanna Pakarinen

HANNA PAKARINEN

Hanna Pakarinen voitti Suomen ensimmäisen Idols-laulukilpailun 20 vuotta sitten. Hän on julkaissut tähän mennessä seitsemän albumia. Vuonna 2007 Hanna edusti Suomea Euroviisuissa kappaleellaan Leave Me Alone. Artistiuransa lisäksi hän on tehnyt töitä myös ääninäyttelijänä, äänikirjojen lukijana ja radiojuontajana. Hannan viimeisin single Elämä on elämää julkaistiin vuonna 2023, ja tänä vuonna julkaistiin hänen elämäkertansa Elämä naurattaa. Hanna on syvä-ääninen, moniulotteinen ja lumoava esiintyjä, jonka yhtenä unelmana on päästä ääneksi Avara luonto -ohjelmaan.

“Olen kuullut, että olen pirskahteleva, kova puhumaan ja äänekäs. Olen miettinyt sen ehkä olevan jollain tasolla kuorta, jonka taakse on helppo mennä piiloon. Olen hirveän voimakas. En anna kenenkään satuttaa, mutta se ei tarkoita, etteikö minuun oikeasti sattuisi.”

Jussi Rainio

JUSSI RAINIO

Jussi Rainio on Neon 2 -yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. Hänen musiikillinen matkansa alkoi 80-luvulla yhdessä Rami Alangon kanssa Bohemia-yhtyeessä, kunnes kieli vaihtui suomeksi ja syntyi legendaarinen Neon 2. Vuonna 1992 single Polku toi suuren suosion ja samanniminen debyyttialbumi myi tuplaplatinaa. Vuonna 1997 yhtye päätti lopettaa aktiivisen keikkailun, ja Jussi siirtyi keikkailemaan ja tekemään musiikkia Rainio Bros -kokoonpanon kanssa, myöhemmin myös Ressu Redfordin kanssa.

Neon 2 alkoi tehdä paluuta vuonna 2014, ja nykyään yhtye keikkailee ja julkaisee musiikkia aktiivisesti. Vuonna 2021 julkaistu kappale Pieninä palasina pysyi Suomen virallisella radiolistalla 49 viikkoa, ja sen korkein sijoitus oli neljäs.

”En katso ketään ylös tai alas, pidän kaikkia tasavertaisina. Minusta ei saa starbailijaa. Se on ehkä myös itsetuntokysymys. Nuoruuteni oli hatara, ja identiteettini on seitinohut. Tällainen minusta kuitenkin tuli, ja ehkä tämä boheemi taiteilijuus sopiikin minulle.”

Eini

EINI

Eini on 47-vuotisen uransa aikana tehnyt yli 8 000 keikkaa ja kerännyt useita miljoonia keikkakilometrejä. Hän on julkaissut 15 albumia, joista kaksi on myynyt kultaa ja kaksi platinaa. Einin suurimpia hittejä ovat vain 17-vuotiaana levytetty Yes Sir, alkaa polttaa sekä Kesä ja yö ja Saisit haudatun kuun. Eini on saanut Kultaisen Ansiomitalin rauhanturvaajien hyväksi tekemästään työstä ja Kullervo Linnan Säätiön palkinnon. Lisäksi hän on kilpaillut UMK:ssa kappaleella Draamaa, joka on striimannut kultaa. Artistin elämäkerta Diskokuningatar Eini julkaistiin vuonna 2021.

Pitkästä urastaan huolimatta artistin vauhti ei ole hidastumassa, vaan hän jatkaa lavojen kuningattarena entistä upeampana uuden musiikin siivittämänä. Einin viimeisin single Tää kaikki olis voinut olla sun julkaistiin muutama viikko sitten. Artistin tulevan 16:nnen studioalbumin ensimmäinen single, joulukuussa 2023 julkaistu Mun vuosi, enteili vuoden olevan "Einin vuosi", mistä todisteena oli muun muassa artistin uran ensimmäinen Emma Gaala -ehdokkuus tänä vuonna.

”Urani on jatkuvaa kasvamista. Olen kasvanut nuoresta ja vaatimattomasta tytöstä tähän päivään, ja sille matkalle on osunut monenlaista. Nyt olen loistavassa elämäntilanteessa! Joskus olen katsonut elämää pitkän tumman putken läpi. Sen päässä on näkynyt valoa, ja nyt olen siinä valossa.

Costello Hautamäki

COSTELLO HAUTAMÄKI

Costello Hautamäki aloitti uransa 15-vuotiaana punkkarina Sensuuri-bändissä. Uransa aikana hän on soittanut myös muun muassa Hanoi Rocksissa ja Sleepy Sleepersissä, mutta jo yli 40 vuotta Costello on vaikuttanut Popedassa. Hän on Popedan kitaristi sekä kappaleiden säveltäjä, sanoittaja ja tuottaja. Costello on julkaissut kolme sooloalbumia, hänellä on Balilla rock-yhtye Thunder Balls ja Tampereella hyvän mielen musiikkia tekevä Maccara Ukulele Band. Costello on äärimmäisen arvostettu kitaristi, ja hän on suomalaisen rockin elävä legenda.

“Olen ylpeä siitä pikkupojan palosta, joka minussa elää vieläkin. Olen edelleen se sama kitaran rämpyttäjä, ja olen pystynyt tekemään sitä näin pitkään kaikissa muodoissa ympäri maailmaa.”

Ilta

ILTA

Upea Ilta hurmasi suomalaiset laulamalla Cheekin hittikappaleessa Sillat. Iltan vuonna 2017 julkaistu ensimmäinen single Koukkuun myi platinaa, ja jo ennen debyyttialbuminsa julkaisua hän oli ehtinyt voittaa Vuoden tulokas -palkinnon Iskelmä Gaalassa. Vuoden 2021 UMK-kappaleesta Kelle mä soitan tuli valtava hitti, ja Iltan toinen albumi striimasi kultaa jo ennakkoon. Taiturimainen Ilta on tulkitsija, joka ei pelkää näyttää tunteitaan. Se kuuluu myös hänen musiikissaan.

”Aikaisemmin minun oli vaikea löytää itseäni artistina. Ympäriltä tulevan mielipideryöpyn alta minun oli vaikea kuulla, mitä mieltä itse olin kaikesta. Nyt, kun mietin tätä kaikkea, asiat tuntuvat loksahtaneen paikoilleen – tiedän kuka olen. Monesti pysähdyn ja mietin, että elän unelmaani.”

Roope Salminen

ROOPE SALMINEN

Vuonna 2010 Roope Salmista pyydettiin mukaan yhtyeeseen, jonka oli tarkoitus soittaa yksi keikka. Yhtyeen nimeksi tuli Roope Salminen & Koirat, ja keikkaputki venähti 15:n vuoden mittaiseksi. Yhtyeen isoimpia hittejä ovat Madafakin darra, Tanssi se ulos sekä Sen pituinen se. Roope on juontanut useita tv-ohjelmia, näytellyt sarjoissa ja elokuvissa sekä tehnyt keikkaa improvisaatioryhmänsä kanssa. Nyt hän toimittaa suuren suosion saavuttaneita podcasteja Kolme käännekohtaa ja Aikalisä. Roope on myös Kultainen Venla -voittaja, mutta tärkeimpänä saavutuksenaan hän pitää edelleen vuoden 2015 Impromestari-palkintoa.

”Urani on sarja epäonnistumisia, jotka ovat johtaneet myös hyvään. Se on yrityksiä löytää oma paikkansa ja hyväksyntää sieltä, missä sitä ei ollut tarjolla. Silti en vaihtaisi juuri mitään.”

Waldo

WALDO
 
Tämä ysärin kuninkaalliseksikin tituleerattu artisti julkaisi ensin Waldo-nimellä kaksi albumia, joista vuonna 1995 julkaistu debyytti myi heti kultaa. Vuonna 1998 Waldosta tuli Waldo’s People. Waldo on tehtaillut hittejä jo kolmella vuosikymmenellä. Kymmeniä miljoonia striimejä, kulta- ja platinalevyjä ja satoja keikkoja ympäri maailmaa – eikä loppua näy! Waldon tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Feel So Good, 1000 WaysLose Control ja U Drive Me Crazy. Tänä syksynä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun tämä kotimaisen eurodancen pioneeri marssi studioon ja lausui legendaariset sanat “laadi daadi” – ja loppu on historiaa.

”Olen äärimmäisen kiitollinen voidessani esiintyä edelleen isoilla estradeilla. Se on huikeaa hommaa! Toivon, että saisin tehdä tätä hamaan tappiin asti.”

Ohjelman sivulle
Katso Ruudussa
Vain elämää