Uudistunut Leijonan luola nähdään Nelosella syksyllä – Tässä ovat uudet sijoittaja-Leijonat!

Uudistunut Leijonan luola Suomi hakee nyt yrittäjiä, jotka ovat valmiita valloittamaan bisnesleijonien sydämet.

Huippusuosittu kansainvälinen bisnesformaatti Leijonan luola nähdään ensi syksynä uudistuneena Nelosella ja Ruudussa. Leijonan luola Suomessa tavalliset yrittäjät saavat mahdollisuuden astella suomalaisen bisnesskentän kovimpien sijoittajien eteen ja esitellä heille oman bisneksensä. 

Uudella kaudella Leijonina nähdään palkittu yrittäjä ja enkelisijoittaja Kim Väisänen, itsekin Leijonan luolasta aikanaan startin omalle bisnekselleen saanut Noora Fagerström, alle 30-vuotiaana miljonääriksi noussut yrittäjä Jenni Kynnös, kotimaisen bisneskentän legenda Jari Sarasvuo, yhtenä Woltin perustajista tunnettu Elias Aalto sekä yritysmaailmassa vaikuttava koomikko ja esiintyjä Sami Hedberg.

Jokainen Leijonista on valmis sijoittamaan lupaaviin yritysideoihin omaa rahaansa ja aikaansa – mutta vain, jos Leijonan luolaan saapuvat yrittäjät ovat ideoissaan ja myyntipuheissaan tarpeeksi innovatiivisia ja onnistuvat vakuuttamaan Leijonat.

"Toivon näkeväni Leijonan luolassa ideastaan innostuneita yrittäjiä, jotka esittelevät meille hyödyllisiä ja tarpeellisia tuotteita ja palveluita. Sellaisia, jotka aidosti luovat lisäarvoa, jonkun pakkokeksityn Tamagotchin sijaan. Lisää krääsää emme tälle pallolle tarvitse enää yhtään," Kim Väisänen kuvailee.
 
Leijonan luolassa kotimaiset yritykset pääsevät esittelemään tuotteitaan Leijonille ja saavat mahdollisesti elämänsä diilin. Yrittäjähaku ohjelmaan on parhaillaan käynnissä, ja loppukesästä kuvattavaan ohjelmaan toivotaan mukaan kaikenlaisia yrityksiä ja bisnesideoita.

Leijonat vakuuttavat, että luolaan ovat tervetulleita kaikkien alojen yritykset ja bisnesideat.

"Itseäni kiinnostavat etenkin B2B-palvelubisnekset sekä digimarkkinointiin vahvasti nojaavat yritykset, kuten verkkokaupat. Toivottavasti mahdollisimman moni uskaltautuu hakemaan mukaan!", Jenni Kynnös sanoo.
 
"Minua eniten houkuttavat perustajatiimit, joilla on ennakkoluuloton nälkä ja uskottava osaaminen menestyä kansainvälisesti", Elias Aalto kuvailee.

"Toivon, että ohjelmaan lähtee mukaan yrityksiä, joilla on oikea tuote, jonka elinvoimaisuutta toimialallaan tukevat hyvä tiimi ja tyytyväiset asiakkaat. En sijoita enää ikinä ideoihin, joiden olemassaolon oikeutusta eivät tiimi ja asiakkaat vahvista", Jari Sarasvuo sanoo.

 

  • Leijonan luola Suomi nähdään Nelosella ja Ruudussa syksyllä.
  • Haku ohjelmaan on parhaillaan auki TÄÄLLÄ.

 

Tutustu Leijonan luolan uusiin Leijoniin alla:

Kim Väisänen

Kim Väisänen, 51

”Lupaan tehdä hyvästä yrityksestä erinomaisen, ja huonon yrittäjän ohjata palkkatöihin.”

Kim Väisänen on moninkertaisesti palkittu yrittäjä ja enkelisijoittaja. Hän on aikoinaan perustanut tiedonhävitykseen erikoistuneen yrityksen Blancco, joka kansainvälistyi nopeasti alansa edelläkävijäksi, ja myytiin myöhemmin brittiläiselle yritykselle.
Lapsuudenkodissa Kimin vanhemmat ajoivat taksia päivisin ja jakoivat lehtiä öisin, joten niistä lähtökohdista Väisänen teki valtaisan loikan, kun hän myi yrityksensä 60 miljoonalla eurolla. Samalla hän lupasi itselleen, että Suomen startup-ala saa oman osansa summasta, ja siksi hän toimii nykyään enkelisijoittajana.
Väisänen harrastaa satunnaisesti epätyypillistä diakoniatyötä, ja hän on muun muassa maksanut vähävaraisten perheiden sähkölaskuja sekä lahjoittanut rahaa turhaa kritiikkiä kohdanneille uimahallin työntekijöille. Sijoittajana häntä kiinnostaa varsinkin yritykset, jotka pyrkivät kansanvälisille markkinoille.
 

Noora Fagerström

Noora Fagerström, 37

”Haluan viestiä ihmisille, että lähtekää rohkeasti yrittäjäksi ja hakekaa rahoitusta."

Noora Fagerström on kulkenut vaikean tien haastavan ja levottoman lapsuuden läpi, mutta päättäväisyydestä hän ei ole luopunut.
24-vuotiaana hän perusti smoothiebaariketju Jungle Juice Barin, ja osallistumalla aikoinaan Suomen Leijonan luola -ohjelmaan, hän pystyi pelastamaan yrityksensä toiminnan.Sen jälkeen smoothiebaareja on avattu yli kuuteenkymmeneen toimipisteeseen.
Fagerström on aina ollut idearikas ja tahtotila on ollut kova. Hänestä on tärkeää luoda yritykselle pöhinää ja keksiä innovatiivisia markkinointitapoja, vaikka yrityksellä ei olisi markkinointibudjettia.
Nykyään hän toimii yrittäjänä, enkelisijoittajana sekä Kokoomuksen kansanedustajana. Sijoittajana häntä kiinnostaa erityisesti tuotteet, joilla on yhteiskunnallinen merkitys.

Jenni Kynnös

Jenni Kynnös, 31

"Aina ei tarvitse keksiä pyörää uusiksi, vaan yrityksen kilpailuetuna voi olla vaikkapa tehokas tuotantoprosessi tai huikea yrityskulttuuri. Totta kai haluan myös kannustaa kaikkia nuoria naisia yrittäjäksi!"

Jenni Kynnös on yksi Suomen menestyneimmistä nuorista naisyrittäjistä, josta tuli miljonääri alle 30-vuotiaana. Hänellä on aina ollut vahvoja omia visioita, ja hän kehitteli jo peruskoulussa tapoja, joilla voisi ansaita itselleen rahaa.
24-vuotiaana Kynnös loi sosiaalisen median sisältöön ja mainontaan keskittyneen MySomen, ja myi enemmistön menestyksekkäästä yrityksestään pörssiyhtiölle. Nykyään hän keskittyy ohjelmarobotiikkaa tarjoavaan Moretime-yritykseensä.
Kynnöksen sydämen asia on luoda rento ja lämmin työilmapiiri, joka on samalla tehokas ja aikaansaava. Sijoittajana häntä kiinnostaa varsinkin perinteiset yritykset sekä tuotteet, josta voi luoda somehitin.
 

Jari Sarasvuo

Jari Sarasvuo, 57

”Olisi mukava vaihteeksi onnistua sijoittajana. Ja jos minä onnistuisin yrittäjän kanssa, koko Suomi onnistuu. Meillä on vakavia ongelmia yhteiskunnassa, jotka eivät ratkea muulla tavalla kuin et julkinen sektori vahvistuu. Siksi Suomi tarvitsee yrittäjien onnistumisia. Kipeästi.” 

Jari Sarasvuo on suuri persoona ja pitkän linjan yrittäjä, joka on tunnettu suorista kommenteistaan. Hänen bisnesvainuaan on ylistetty, vaikka hän ei nuorena missään nimessä ajatellut toimivansa yrittäjänä, mutta syvä ystävyys kahteen sieluntoveriin sai Sarasvuon innostumaan yrityksen perustamisesta.
Sarasvuon mukaan yrittämiseen kuuluu se, että alkuperäinen liiketoimintasuunnitelma ei juuri koskaan toteudu sellaisenaan, vaan markkinat määrittävät mitä heitä kiinnostaa.
Näin kävi myös hänen omalle markkinointiyritykselleen, joka lopulta muuntautui markkinointi- ja valmennusyritys Trainers’ Houseksi, koska kysyntä Sarasvuon vetämille valmennuksille oli niin valtaisa. Tämän yrityksen kautta hän on onnistunut kerryttämään itselleen miljoonaomaisuuden. Sijoittajana häntä kiinnostaa varsinkin yritykset, jotka ratkaisevat arjen tai yhteiskunnallisia ongelmia.

Elias Aalto

Elias Aalto, 37

"Yritystoiminnan edistäminen on tietyllä tapaa kansalaisvelvollisuus hyvinvoinnin lisäämiseksi. Kun on itse saanut mahdollisuuden menestyä ja vieläpä voittanut tässä ruletissa, niin sitä mieluusti mahdollistaisi vastaavia kokemuksia muillekin."

Elias Aalto on uskaltanut seurata intuitiotaan. Hän kävi kaksi ohjelmointikurssia, keskeytti opintonsa Teknillisessä Korkeakoulussa, ja lähti perustamaan ohjelmistokonsultointiin keskittyvää yritystä Qvik. 
Myöhemmin Aalto hyppäsi mukaan perustamaan Wolt -ruokatilaussovellusta, josta tuli jättimenestys Suomessa ja Euroopassa. Lopulta yritys myytiin amerikkalaiselle DoorDashille 8 miljardin osakekaupassa.
Nuorempana Aalto on muuttanut usein, elänyt lapsuuttaan pitkin ja poikin Suomea ja unelmoinut tulevansa miljonääriksi.
Hän on kehittänyt mobiilipelin Wooden Labyrinth 3D, jonka kautta hän on voittanut Pohjoismaiden ensimmäisen Apple Design Award –palkinnon. Sijoittajana häntä kiinnostaa varsinkin kuluttajatuotteet.

Sami Hedberg

Sami Hedberg, 42

”Haluan innostaa nuoria kurottamaan omia haaveita kohti.”

Sami Hedberg on tunnettu koomikko, näyttelijä ja yksi Suomen eniten keikkailevista esiintyjistä, mutta jo vuodesta 2005 hän on kohdistanut katseensa myös yritysmaailmaan. Hänen yrityksensä Hedberg Live Oy on tehnyt kaikkea klubitoiminnasta tapahtumien järjestämiseen, mainostuotantoon ja tilavuokraukseen.
Hedberg on saavuttanut 365-kiertueellaan Guinness World Recordsin maailmanennätyksen ”eniten livekeikkoja vuodessa”, hän on yksi Helsinki Seagulls-koripallojoukkueen omistajista, sekä toimii sijoittajana teknologian ja mobiilisovellusten alalla.
Hedbergillä on valtava halu tehdä ja haastaa itsensä, ja tehdä kaikki tarkkuudella ja pieteetillä. Sijoittajana häntä kiinnostavat varsinkin hyvinvointi-, viihde- ja tapahtuma-alan yritykset.