Uuden suomalaiskomedian kuvaukset alkoivat Los Angelesissa – mukana Mikko Leppilampi, Kari Ketonen ja Antti Luusuaniemi!

Kotimainen komediasarja Los Angelesin kuningas kuvataan Los Angelesissa ja Suomessa talven ja kevään aikana. Sarjan ovat luoneet Jari Olavi Rantala ja Juha Wuolijoki, joka toimii myös ohjaajana.

Sarjan näyttelijöinä nähdään maamme eturivin tähdet: Mikko Leppilampi, Luottomies-kaksikko Kari Ketonen ja Antti Luusuaniemi sekä Yhdysvalloissa asuva Anna Easteden.

Los Angelesin kuningas kertoo jääkiekkoilija Eero Lahdesta (Mikko Leppilampi), jonka ammattilaisura Yhdysvalloissa joutuu katkolle ja tähtistatus alkaa hiipua vääjäämättömästi. Kaiken kukkuraksi Eeron puoliso Anni (Anna Easteden) on kyllästynyt olemaan lätkävaimo ja haluaa avioeron, joka jäädyttää parin yhteiset varat.

Samalla kun Eero patistaa agenttiaan Lauria (Antti Luusuaniemi) taikomaan uutta sopimusta ja hankkimaan rahakkaita PR-keikkoja, joutuu hän vaihtamaan ökytalonsa pieneen paritaloon ja ryhtymään muusikoksi haluavan lankomiehensä Aamoksen (Kari Ketonen) vuokraisännäksi.

Eeron optimismia kannattelee kuitenkin hänen suuri egonsa, joka vie hänet törmäyskurssille niin uudessa arjessaan kuin elämän suurissa kysymyksissä. Eeron äärimmäinen kilpailuvietti yhdistettynä suuriin luuloihin kuljettaa hänet jatkuviin hankaluuksiin ja noloihin tilanteisiin.

”Olen innoissani, että pääsen kertomaan Eeron ja kumppaneiden tarinan huippunäyttelijöiden kanssa. Los Angeles on äärimmäisyyksien kaupunki, joka sopii täydellisesti sarjan näyttämöksi. Päähenkilö Eeron maailma romahtaa, ja hän joutuu lopettamaan ainoan asian, jonka elämässään osaa: lätkän pelaamisen. Katsojat rakastuvat Eeroon kaikista hänen puutteistaan huolimatta”, Juha Wuolijoki analysoi.

Sarjassa näyttelevä Antti Luusuaniemi on innoissaan uutuussarjan kuvausten alkamisesta.

”Mahtavaa, että kotimaista komediaa tehdään Suomen rajojen ulkopuolella. Tällaista harvemmin päästään näkemään ja tekemään. Sarjaa on tekemässä todellinen unelmatiimi, enkä malta odottaa ihmisten näkevän lopputuloksen kesällä”, Antti Luusuaniemi hehkuttaa.

Nelonen Medialle sarjan tuottaa Snapper Films. Los Angelesin kuningas nähdään Ruudussa kesällä 2023.