Supersuosittu Aamulypsy uudistuu! Jaajo Linnonmaa tekee viimeisen lähetyksensä 22.12.

Yksitoista kertaa peräkkäin Vuoden radiojuontajana palkittu Jaajo Linnonmaa kertoi tänään aamulla Radio Suomipopin Aamulypsyssä jättäytyvänsä radiotyöstä tämän vuoden lopussa.

Linnonmaa kertoo päätöksen taustalla olevan halu viettää enemmän aikaa kotona kouluikäisten lastensa kanssa, ja erityisesti olla mukana lastensa arkiaamuissa. Linnonmaan mukaan päätös kypsyi tämän vuoden alussa, jolloin hän vietti kolme kuukautta isyysvapaalla. Jaajon toistaiseksi viimeinen Aamulypsy kuullaan torstaina 22.12.

"Isyysvapaalla sain syödä aamiaista yhdessä lapsien kanssa ja kuulla, mitä kivaa koulussa on luvassa. Sitten vein heidät kouluun, tapasin luokkakavereita, opettajia, luokkakaverien vanhempia ja pääsin ikään kuin kokonaan uuteen maailmaan mukaan. Minuun iski hetkellinen suru, kun ymmärsin, että aamuradion takia tämä kaikki jää minulta kokematta. Kun 2011 jäin edellisen kerran pois radiosta, niin itkin viimeisessä lähetyksessä lohduttomasti. Silloin en ollut varma oliko päätökseni oikea. Nyt olen ja olen todella onnellinen, että tämä hieno matka päättyy näin", Jaajo kertoo.

Jaajo, Jari Oy, Jarsse Paatero, rakkaalla radiojuontajalla on monta nimeä, jotka monien Lypsy-vuosien aikana ovat ehtineet muodostua. Aamulypsyn taival käynnistyi jo vuonna 2006, kun Jaajo ja Anni Ihamäki (tuolloin Hautala) yhdistettiin juontopariksi Suomipopin aamuihin.
Ensimmäisen kerran Jaajo jäi radiosta sivuun 2011, tehden voitokkaan paluun vuonna 2013. Tämän jälkeen Aamulypsy on määrittänyt Suomessa aamuohjelmien standardin.

Omaa nimeään kantavan jäähallinkin Kiuruvedelle saaneen Aamulypsyn uudistuksista kerrotaan lisää ensi viikolla, mutta sen verran voidaan jo paljastaa, että Janni Hussi ja Tuukka Ritokoski jatkavat Lypsyssä entiseen malliin.

Tuoreet kuuntelijaluvut todistavat, että joka vuosi vuodesta 2014 lähtien Suomen suosituimmaksi radio-ohjelmaksi Radiogaalassa valittu Aamulypsy on edelleen Suomen kuunnelluin aamuohjelma. Maanantaina julkaistut Finnpanelin Kansallisen radiotutkimuksen luvut ovat Lypsyn kannalta komeaa katseltavaa: Edellisen kolmen kuukauden kuulijamittauksessa (8-10/2022) Aamulypsy on aamukuuntelussa 9+ -kohderyhmässä tavoittavuudessa ykkösenä, ja ydinkohderyhmässään 25–54 -vuotiaat ylivoimainen ykkönen niin tavoittavuuden kuin kaupallisen kuunteluosuudenkin osalta.

Jaajo Linnonmaa pistää mikrofoninsa naulaan toistaiseksi viimeistä kertaa siis torstaina 22. joulukuuta. Sitä ennen Aamulypsyssä on luvassa paljon mielenkiintoista erikoisohjelmaa. Jaajon viimeisinä päivinä studioon saadaan tärkeitä hahmoja Lypsy-vuosien varrelta: mm. Anni Ihamäki, Juha Vuorinen, Juha Perälä sekä tietenkin Hovimuusikko Ilkka.