Kotimaiset

Suosittu Murha Hangossa -jännityssarja saa jatkoa – toisen kauden kuvaukset käynnistyvät toukokuussa

Hangon aurinkoinen kesäidylli rikkoontuu jälleen, kun Ruutu-alkuperäissarja Murha Hangossa jatkuu! Mukana on ensimmäiseltä kaudelta tuttu, nimekäs näyttelijäkaarti.

 

Ruudun suosittu alkuperäissarja Murha Hangossa saa odotettua jatkoa. Sarjan toisella kaudella Hangon kesä on jälleen aluillaan ja Ruben Waara (Matti Ristinen) pyörittää rakastettunsa Helenin (Inka Kallén) kanssa uudistuvaa Villa Helen -majataloa. Onni kuitenkin loppuu äkisti, kun Helen häviää sanaakaan sanomatta.

 

Myös Vera Waaran (Mimosa Willamo) kesä alkaa onnettomasti. Hangon poliisilaitos aiotaan sulkea, kotona hermoja raastaa teini-ikäinen Aaro (Kalevi Merilahti) ja parisuhderintamalla on masentavan hiljaista.

 

Kasinon rannalta löytyvä entisen jääkiekkoilijan ruumis sytyttää kuitenkin Veran palon poliisityötä kohtaan. Pian kuolemalla huomataan olevan yllättävä yhteys Norjassa tapahtuneen arvokuljetusryöstön kanssa.

 

Toisella kaudella vastataan ensimmäisen kauden lopussa avoimeksi jääneisiin kysymyksiin ja mukana on monta tuttua hahmoa, joita näyttelevät mm. Aku Sipola, Anu Sinisalo, Ville Myllyrinne, Joonas Kääriäinen, Eino Heiskanen ja Karim Rapatti.

 

Sarja perustuu Matti Remeksen Ruben Waara -menestysromaanien hahmoihin ja uuden kauden käänteet ovat saanet inspiraationsa kirjoista Regatta, Norjalainen tyttöystävä ja Tappava tuliainen. Sarja sisältää kuitenkin rutkasti yllättäviä käänteitä myös kirjat lukeneille katsojille.

 

Toisen kauden ohjaa Aleksi Mäkelä ja käsikirjoitustiimissä ovat toimineet Eriikka Etholén-Paju, Antti Pesonen, Markus Mäkelä ja Mikko Peltotupa. Sarjan tuottaa Banijay Finland Oy ja kansainvälinen myyntiyhtiö on Banijay Rights. Sarjan kuvaukset alkavat toukokuun lopulla Hangossa ja uuden kauden esitysaikataulusta tiedotetaan myöhemmin.

 

Ohjelman sivulle
Katso Ruudussa