Kotimaiset

Shamaani kutsuu Arman Alizadin äidin hengen paikalle rituaalissa – Uusi Viimeinen ristiretki -kausi alkaa Ruudussa

Tiistaina 7.6. Ruudussa alkava Arman ja viimeinen ristiretki on palkitun Arman Alizadin dokumenttisarja, joka kuvaa maailman erilaisia heimoja, uskontoja sekä  monimuotoisuutta ja kontrasteja, niin hyvässä kuin pahassakin.

Uudella kaudella ristiretken kattoteemana on vanhan ja uuden maailman kohtaamiset ja yhteentörmäykset eri puolilla maailmaa. Arman vierailee paikoissa ja yhteisöissä, joissa vaalitaan vanhoja perinteitä ja tapoja, ja pohtii miten menneen maailman perinteet, uskomukset ja tavat istuvat nykypäivään, tai saati sitten tulevaisuuteen. 

Tiistaina Ruutuun ilmestyvässä kauden avausjaksossa Arman matkustaa Meksikoon, jossa kuolema ja kuolleiden läheisten juhliminen on iso osa kulttuuria. Matkasta tuli Armanille myös henkilökohtainen pyhiinvaellusmatka, sillä hän kertoo päässeensä shamaanin rituaalissa kohtaamaan edesmenneen äitinsä sielun.

Tunteikkaassa kohtauksessa shamaani suorittaa perinteisen mayalaisen rituaalin, jossa Armanin 15 vuotta sitten kuolleen äidin henkeä kutsutaan paikalle.

Rituaalin lopuksi yksi pöydälle asetetuista kynttilöistä kaatuu itsestään.

"Hän on nyt täällä", shamaani sanoo Armanille, joka puhkeaa kyyneliin.

Rituaalin mukaisesti kuolleen kanssa nautitaan leipää, ja shamaani kertoo tuntevansa hengen läsnäolon huoneessa.

 

KATSO VIDEO: Arman ei pystynyt käymään äitinsä haudalla kymmeneen vuoteen – nyt hän kohtaa äitinsä hengen Maya-shamaanin rituaalissa

 

Munlaiselle ihmiselle, joka on kasvanut kodissa, jossa se asia, josta ei puhuta ei ole olemassakaan. Voitte vain kuvitella millainen tabu kuolemasta muodostuu sellaisessa paikassa. Ja sitten kun se osuu kohdalle, niin kuin se osuu meidän kaikkien kohdalle, niin se kyky käsitellä sitä asiaa on täys nolla. Mä en pystynyt käymään oman äitini haudalla kymmeneen vuoteen. Tää matka on opettanut mulle paljon kuolemasta, vaikka tää on ollut samalla ihan hemmetin raskasta", Arman sanoo kyyneliään pyyhkien rituaalin jälkeen.

Sarjan uudella kaudella matkustetaan Meksikon lisäksi myös mm. Färsaarille tutustumaan laajasti kritisoituun valaanpyyntiperinteeseen. Romaniassa tutustutaan paikalliseen mystiikkaan ja noituuteen, Etelä-Afrikassa pohditaan Apartheidin synkkää perintöä ja Uudessa-Seelannissa tutustutaan väkivaltaa ihannoivaan ja pelättyyn maorisotureiden ryhmittymään.

Aiemmilla kausilla Armanin matkat ovat vieneet hänet viidakkoon, jäätiköille, vuoristoon sekä aavikoille. Myös neljännellä kaudella Arman kulkee avoimin mielin ja uteliaana maailman ääriin, josta hän tuo Ruutuun kahdeksan erilaista suurta seikkailua.

KATSO VIDEOValaanlahtausta Färsaarilla, mustaa magiaa Romaniassa ja paljasta pintaa Onlyfansissa – katso uuden Arman ja viimeinen ristiretki -kauden traileri

 

Arman ja viimeinen ristiretki alkaa Ruudussa tiistaina 7.6.

 

 

Näitä aiheita uudella kaudella käsitellään:
 

Jakso 1: MEKSIKO  KUOLEMA

Meksikossa Arman tutkii muinaisten Atzteekkiee ja Mayojen suhdetta kuolemaan ja pohtii tuleeko kuolemaa pelätä, vai onko se vain uusi alku? Matka on Armanille henkilökohtainen pyhiinvaellusmatka, jossa hän sai shamaanin rituaalissa kohdata oman edesmenneen ja rakkaan äitinsä sielun.

Jakso 2: UUSI-SEELANTI  MAORIJENGIT

Tässä jaksossa Arman asuu maorisotureista koostuvan ja Uuden-Seelannin pelätyimmän jengin, Mongrel mobin pääkalloluolassa. Arman tutustuu siihen, miten väkivaltaa ihannoivat maorisoturit perustivat jengien kautta viimeisen rintamansa, jolla puolustavat omaa vanhaa kulttuuriaan.

Jakso 3: FÄRSAARET  VALAANPYYNTI

Färsaarilla Arman tutustuu maan veriseen ja tuhatvuotiseen valaanpyyntiperinteeseen, jota on arvosteltu erittäin kriittisessä valossa ulkopuolelta. Färsaarelaiset kuitenkin kokevat valaanpyynnin olevan osa heidän identiteettiään. He ovat sitä mieltä, ettei yhdelläkään ulkopuolisella ole oikeutta tulla sanomaan heille miten heidän kuuluu elää.

Jakso 4: ETELÄ-AFRIKKA  FARMIMURHAT

Etelä-Afrikassa Arman tutkii Apartheidin jälkeistä farmimurha-ilmiötä, jossa mustat militantti- ja poliittiset ääriryhmät ovat vuodesta 1990 systemaattisesti murhanneet valkoisia maanomistajia, koska haluavat heidän maat itselleen. Etelä-Afrikassa kaaos vallitsee ja rikos- ja murhatilastot ovat maailman kärkeä. 

Jakso 5: BORNEO  MERTEN MUOVIJÄTEONGELMA

Maailma on tällä hetkellä ison murroksen edessä, kun kulutuskulttuuri ja ilmastonmuutos koettelevat maapallon tilaa ja meidän kaikkien tulevaisuutta. Armanin matka vie Borneon "merimustalaisten", eli Bajau-kansan luo, jossa selviää miten merten muovijäteongelma vaikuttaa alkuperäiskansojen elämään.

Jakso 6: ROMANIA  MUSTA MAGIA

Romaniassa Arman sulketaa mustan magian maailmaan ja asuu euroopan vaikutusvaltaisimpien noitien luona. Arman kohtaa matkallaan ennennäkemättömän, ja todistaa omin silmin rituaaleja, joissa noidat pelastavat erään kyläläisen hengen käymällä tämän elämästä kauppaa itse paholaisen kanssa.

Jakso 7: POHJOIS-IRLANNIN KAHDET KASVOT

Arman matkustaa Pohjois-Irlantiin, jossa vielä 24 vuotta myöhemmin, vuonna 1998 solmitun rauhansomimuksen jälkeen, paramilitantit ryhmät aiheuttavat pelkoa ja epävarmuutta katolilaisten ja protestanttien elämässä. Belfast on edelleen jaettu kahteen osaan isolla muurilla ja segregaatio elää vahvana.

Jakso 8: ONLYFANS

Maailma muuttuu, sosiaalinen media muuttuu ja asenteet muuttuvat. Tässä jaksossa Arman tutkii erästä tämän päivän suurimmista someilmiöistä: Onlyfans-kulttuuria, jossa on täysin salonkikelpoista, että nuoret parikympiset naiset ja miehet myyvät rahaa vastaan kuvia ja videoita omasta kehostaan.

Ohjelman sivulle
Katso Ruudussa
Arman ja viimeinen ristiretki