Radio Rockin sunnuntait vahvistuvat eturivin rokkareilla – Blind Channelin Joel Hokka yhdistää voimansa Sami Kurosen kanssa, Popedan Olli Hermanille oma ohjelma

Radio Rock vahvistaa sunnuntaipäiviään kahdella kotimaisen rockin supertähdellä.

Radio Rockin taajuuksilla kuullaan sunnuntaisin pian kahta kotimaista eturivin artistia omissa ohjelmissaan. Popedan uutena solistina äskettäin aloittanut Olli Herman aloitti oman ohjelman tammikuussa Rockin sunnuntai-iltapäivissä, lisäksi Blind Channel -yhtyeen toisena solistina tunnettu Joel Hokka saa helmikuussa oman ohjelman, jota hän juontaa yhdessä pitkän linjan radio- ja tv-juontaja Sami Kurosen kanssa.

Joel Hokan ja Sami Kurosen yhteinen ohjelma yhdistää kaksi kummallekin rakasta rockin aikakautta: 80-luvun ja 2000-luvun alun, ja kantaakin osuvasti nimeä Kasari vs. Nollari. Ohjelmaa kuullaan Radio Rockilla sunnuntaisin klo 18–20, aina 18.2. alkaen. Uusinnat keskiviikkoisin klo 20–22.

"Oma musiikillinen heräämiseni tapahtui kultaisella 1980-luvulla ja kyseisen vuosikymmenen rock on mun mielestä edelleen maailman parasta musaa. Joel taas tuntee tämän vuosituhannen rymistelyt ja on paras mahdollinen matkaopas itselleni suht vieraaseen genreen", Sami Kuronen sanoo.

Rockmusiikin erikoisohjelmassa fiilistellään kahden eri aikakauden mestariteoksia. Kaikkien tuntemia, tyylilajiensa suurimpia hittejä, ikonisia artisteja ja albumeita, mutta myös vähemmälle huomiolle jääneitä herkkupaloja. Vaikka ohjelma nojaa vahvasti 1980- ja 2000 -lukujen musiikkiin, sekoitetaan keitoksen mausteeksi myös tuoreita, väkevästi noilta vuosikymmeniltä ammentavia biisejä.

"On siistiä laajentaa omaa leikkikenttää alueille, jonne ei olisi välttämättä yksin tullut mentyä. Mun rakkaus 2000 -luvun alun kulttuuria ja musaa kohtaan on loputon. Kaikki lähti Samin fiilistelystä bändiämme kohtaan. Törmäilimme ensin bäkkäreillä ja pian kysyin miestä tekemään alkujuonnon meidän siihen asti suurimmalle keikalle Helsingin jäähalliin joulukuussa 2022. Kesällä 2023 puhuimme jo muustakin yhteistyöstä, eikä jääty unelmiemme kanssa ihmettelemään", Joel avaa yhteistyön taustoja.
 

Leppoisat sunnuntaipäivät Olli Hermanin kanssa


Joel Hokan lisäksi Radio Rockin sunnuntaissa kuullaan myös toista kotimaista huippuartistia, kun jo tammikuussa Rockin sunnuntaipäivissä on aloittanut nykyisin Popedan riveistäkin tuttu Olli Herman. Ollia kuullaan Rockilla sunnuntaisin klo 12–15.

"Radioääneksi pääseminen on yhden suuren unelmani täyttymys. Hyvänä bonuksena myös kotiväki tykkää kun en puheliaana tyyppinä ole koko ajan kotona jankuttamassa. Radio Rockin taajuuksilla pääsen luontevasti hyödyntämään myös päähäni taltioitua loputonta hard rock- knoppien ja faktojen varastoa", Olli Herman sanoo.

"Lisäksi, olen ottanut haasteekseni tulevaisuudessa perehtyä musiikkijournalismin koukeroihin tekemällä töitä antaumuksella ja syventymällä rakastamaani rock-kulttuuriin entistäkin väkevämmin. Luvassa persoonalleni ja tyylilleni uskollisesti positiivisen leppoisalla asenteella tehtyjä, sopivan energisiä sunnuntai lähetyksiä", Olli lupaa.

 

Olli Herman Radio Rockilla sunnuntaisin klo 12–15.

Sami Kurosen ja Joel Hokan Kasari vs. Nollari Radio Rockilla sunnuntaisin 18.2. alkaen klo 18–20.