Nämä laulajat kilpailevat The Voice of Finlandissa – nuorimmat laulajat 16-vuotiaita, vanhin 64-vuotias
Supersuosittu The Voice of Finland palaa ruutuihin tammikuun 23. päivä! Ketkä laulajakokelaat hurmaavat Jenni Vartiaisen, Elastisen, SANNIn ja Arttu Wiskarin ja asettavat heidät vaikeiden päätösten eteen?
Uudella The Voice of Finland -kaudella punaisilla tuoleilla nähdään viime kaudelta tutut tähtivalmentajat SANNI, Arttu Wiskari ja Elastinen sekä tähtivalmentajajoukon uusi vahvistus Jenni Vartiainen.
The Voice of Finlandin uudella kaudella laulajien ikäjakauma on laaja: nuorin laulajakokelas on 16-vuotias, vanhin 64-vuotias.
Tuttuun tapaan The Voice of Finland alkaa Ääni ratkaisee -vaiheella, jossa todella vain äänellä on merkitystä. Tähtivalmentajat saavat jälleen olla varuillaan, sillä tälläkin kaudella heistä jokaisella on käytössään kaksi blokkausta. Tällä kaudella SANNI, Arttu, Jenni ja Elastinen saavat napata tiimeihinsä 14 laulajaa. Juhlavuoden kunniaksi tähtivalmentajilla on kuitenkin optio napata joukkoihinsa vielä 15. laulaja, mikäli Ääni ratkaisee -vaiheessa joku laulajista sulattaa heidän sydämensä tiimin ollessa täynnä.
Ääni ratkaisee -vaiheesta siirrytään Kaksintaisteluihin. Sen jälkeen vuorossa on erittäin jännittävä Knockout-vaihe, eikä tälläkään kaudella kukaan laulajista ole turvassa pudotukselta – tähtivalmentajat voivat lähettää kilpailijan kotiin miltä tuolilta tahansa.
Kausi huipentuu jännittäviin, Turun Logomossa huhtikuussa järjestettäviin livelähetyksiin. Lopulta katsojat valitsevat, kuka kruunataan koko kauden voittajaksi.
The Voice of Finlandin juontavat Heikki Paasonen ja Jaana Pelkonen.
The Voice of Finlandin 15. kausi nähdään Nelosella ja Ruudussa perjantaisin ja sunnuntaisin perjantaina 23.1. alkaen klo 20. Kauden avausjakso (pe 23.1.) nähdään poikkeuksellisesti klo 19.30.
Kauden avausjaksossa 23. tammikuuta klo 19.30 mukana ovat nämä laulajat:
Helena Haaparanta, 40, Helsinki
40-vuotias Helena Haaparanta on helsinkiläinen musiikin monitoiminainen, joka tekee ja tuottaa musiikkia, johtaa kuoroja, opettaa laulua ja toimii ääninäyttelijänä. Hän on kiertänyt maailmaa eri bändien kanssa ja rakentaa tällä hetkellä omaa artistin uraansa. Elämässään Helena on vastoinkäymisten jälkeen päässyt tasapainoon itsensä kanssa ja aikoo vastedes olla itsensä paras kaveri.
Marcus Vuorela, 27, Savonlinna
Savonlinnassa asuva 27-vuotias Marcus Vuorela opiskelee sosionomiksi. Marcus on kotoisin Helsingistä, mutta hänen juurensa ovat Etiopiassa, mistä hänet on adoptoitu 1-vuotiaana. Laulaminen tuli Marcuksen elämään kuoron kautta. Voicessa Marcus aikoo antaa kaikkensa ja näyttää erityisesti itselleen omat kykynsä.
Flora Ann Heinäsuo, 25, Helsinki
25-vuotias Flora Ann Heinäsuo asuu Helsingissä, mutta hän on kotoisin Hämeenkyröstä. Hän on kasvanut kaksikielisessä maatilan yrittäjäperheessä – hänen isänsä on suomalainen ja äiti amerikkalainen. Minnesota onkin Flora Annin toinen koti. Flora Ann tekee monipuolisesti taidetta kuvataiteesta musiikkiin.
Yeva Khelal, 21, Turku
21-vuotias Yeva Khelal muutti Ukrainasta Suomeen sodan takia. Nyt hän asuu Turussa ja opiskelee sairaanhoitajaksi. Musiikki on aina ollut tärkeä osa Yevan elämää, ja siinä tärkeintä on musiikin herättämät tunteet. Nyt Yeva haluaa haastaa itseään ja kasvattaa esiintymisrohkeuttaan.
Arthur Rinne, 27, Vantaa
Vantaalla asuva 27-vuotias Arthur työskentelee suomen kielen ja kirjallisuuden opettajana yläkoulussa. Voiceen Arthurin ilmoitti mukaan hänen työkaverinsa, joka halusi vastata Arthurin tekemään jäynään. Arthur on ollut pienestä asti kova esiintymään, mutta suurin innostus musiikkia kohtaan alkoi Arthurin tädin esitellessä hänelle Tina Turnerin. Lavalla Arthur aikoo antaa kaikkensa.
Venla Salmi, 37, Turku
37-vuotias Venla Salmi on turkulainen valmennus- ja kuntosaliyrittäjä. Aiemmin Venla työskenteli tanssijana ja tanssinopettajana. Venla on joutunut kokemaan elämässään uupumisen, ja siitä toivuttuaan hän on halunnut auttaa myös muita ihmisiä löytämään tasapainoa ja onnellisuutta. Musiikki on ollut Venlalle tärkein henkirenkä tunteiden purkamiseen.
Anita Poti, 21, Vantaa
Vantaalla asuva 21-vuotias Anita Poti opiskelee laboratorioanalyytikoksi ja työskentelee kaupassa. Vapaa-ajallaan hän tykkää käydä kirpputoreilla, tuunata vaatteita ja tehdä koruja. Anita aloitti viulun soittamisen jo nuorena. Myöhemmin hän on soittanut myös kitaraa. Laulaminen on kuitenkin saanut isomman merkityksen hänen elämässään vasta aikuisiällä. Voicessa Anita haluaa haastaa itseään ja tuoda lavalle elämyksen.
Tässä ovat kaikki vuoden 2026 The Voice of Finland -laulajat:
Ada Wessberg, 26, Pori
Adele Kemiläinen, 23, Kuopio
Anita Poti, 21, Vantaa
Anna Hanhisalo, 23, Järvenpää
Anna Lahtinen, 27, Helsinki
Anna Piirainen, 25, Oulu
Anne Vihelä, 45, Seinäjoki
Annika Parviainen, 33, Kaavi
Antti Hyytinen, 34, Seinäjoki
Antti Timonen, 40, Miehikkälä
Apple Grace, 36, Järvenpää
Arthur Rinne, 27, Vantaa
Dorcas Lusajo, 20, Merikarvia
Eero Saunamäki, 45, Helsinki
Ehea Kunelius-Laukkanen, 27, Helsinki
Eicca Nikula, 21, Haapajärvi
Elisa Ruuska, 29, Helsinki
Ellinoora Mäkelä, 20, Jyväskylä
Elviira Lehtonen, 19, Porvoo
Emma Salmi, 22, Tampere
Emmi Kallio, 16, Tampere
Eveliina Tuulia, 28, Helsinki
Fanny Norrgård, 16, Laitila
Flora Ann Heinäsuo, 25, Helsinki
Greta Mandelin, 40, Helsinki
Hana Orllati, 19, Vantaa
Hanna Leino, 37, Hollola
Heidi Försti, 17, Seinäjoki
Heidi Marjaana Mantere, 56, Helsinki
Helena Haaparanta, 40, Helsinki
Helni Jurvelin, 17, Oulu
Henna Vahtera, 39, Vantaa
Idaliia Tunturipuro, 33, Helsinki
Iiris Aalto-Setälä, 25, Helsinki
Ilari Mattila, 32, Tampere
Jaakko Seppälä, 29, Helsinki
Jakke Aho, 52, Turku
Jane Kuivalainen, 40, Kerava
Janita Ruhala, 34, Haapajärvi
Jarkko Timonen, 36, Tampere
Jarmo Saarni, 29, Oulu
Jarno Perokorpi, 37, Helsinki
Jasmin Hertzberg, 39, Tuusula
Jenni Johanna, 37, Enontekiö
Jisook Kim, 43, Tampere
John Danzig, 41, Lahti
Joni Peltonen, 24, Harjavalta
Jose Carlos, 32, Vantaa
Julia Trinh, 23, Helsinki
Jussi Koivisto, 33, Kiiminki
Jussi Mattsson, 39, Kouvola
Justiina Luukaslammi, 25, Tampere
Jyry Pietikäinen, 22, Lahti
Kaapro Baumgartner, 33, Tuusula
Kalle Caiania, 37, Kiuruvesi
Kalle Jussila, 64, Mäntsälä
Karim Ameziane, 29, Tampere
Katariina Koivusalo, 42, Ylihärmä
Kelly Koger, 19, Helsinki
Kiia Pitkänen, 25, Espoo
Kreetta Sihvola, 25, Helsinki
Kristian Meurman, 45, Lohja
Leena Saarinen, 61, Riihimäki
Leeni Pihlakoski, 29, Espoo
Madeleine Laure, 35, Helsinki
Marcus Vuorela, 27, Savonlinna
Maria Forsman, 27, Helsinki
Marika Laaksonen, 38, Laitila
Marjut Rahkola, 48, Rovaniemi
Markus Blom, 42, Kaarina
Markus Kuusisto, 49, Sastamala
Max Lindblom, 21, Espoo
Merette Brandt, 35, Jyväskylä
Minna Mäkelä, 25, Helsinki
Nattalie Hill, 30, Jyväskylä
Nea Polvinen, 21, Oulu
Nico Antero, 40, Järvenpää
Niklas Tontti, 21, Turku
Nina Lindroos, 43, Kauniainen
Ninja Saastamoinen, 36, Lahti
Ohto Heiskanen, 18, Espoo
Omotola Adeshina, 27, Helsinki
Onni Eloranta, 26, Kerava
Onni Hytönen, 21, Helsinki
Oona Nieminen, 25, Helsinki
Oskari Airisniemi, 27, Järvenpää
Rubin Grace, 34, Espoo
Ruut Kannikoski, 22, Sipoo
Saimi Raassina, 23, Helsinki
Samuli Suvanto, 26, Turku
Sanni Tolkkinen, 25, Taivalkoski
Sanniina Valkeametsä, 28, Jyväskylä
Sari Hopia, 57, Helsinki
Saw Shane, 38, Ruokolahti
Selma Lepistö, 19, Espoo
Sesilia Azmat, 17, Espoo
Severi Honkonen, 24, Tampere
Shambhu Adhikari, 23, Turku
Sini Tiusanen, 22, Kokkola
Tara Hasan, 22, Helsinki
Tarja Koponen, 62, Ylivieska
Teemu Sytelä, 33, Jyväskylä
Teresa Jokinen, 16, Tampere
Tom Söderström, 60, Suolahti
Tony Romeo, 36, Saarijärvi
Tuomas Savolainen, 40, Kokkola
Tuuli Kantola, 16, Jokioinen
Valtteri Uotila, 26, Helsinki
Venla Salmi, 37, Turku
Viivi-Maria Grosvenor, 28, Kirkkonummi
Ville Pulkkinen, 28, Kemi
Väinö Riihimäki, 27, Espoo
Yeva Khelal, 21, Turku