Jättisuosion saavuttaneelle Luottomies-elokuvalle jatkoa: ”Tästä tulee suurempi, kauniimpi ja nopeampi kuin ykkösestä!”

Viime vuonna elokuvateattereissa yli 324 000 katsojaa kerännyt ja yhdeksi 2020-luvun menestyneimmäksi kotimaiseksi elokuvaksi noussut Luottomies-elokuva: All In saa jatkoa. Uusi Luottomies-elokuva saa ensi-iltansa vuoden 2026 alkupuolella.

Uudessa Luottomies-elokuvassa ollaan lämpimissä tunnelmissa, sillä Tommin (Antti Luusuaniemi) ja Juhiksen (Kari Ketonen) seikkailut johdattavat heidät Espanjaan. Elokuvan kuvaukset alkavat Suomessa alkukeväällä ja jatkuvat Espanjassa toukokuussa.

Elokuvan päätähtinä nähdään tuttuun tapaan Antti Luusuaniemi ja Kari Ketonen. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Maria Ylipää, Ilkka Villi ja Taneli Mäkelä.

Uuden Luottomies-elokuvan käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii ensimmäisen elokuvan tapaan Kari Ketonen. Elokuvan tuottajina toimivat Antti Luusuani, Jonna Enroth ja Paavo Tervonen, tuotantoyhtiönä Red Carpet Film & TV Oy. Nelonen Media levittää elokuvan.

Odotan innolla uuden Luottomies-elokuvan tuomista fanien nähtäväksi. Tästä tulee suurempi, kauniimpi ja nopeampi kuin ykkösestä! Elokuva on täynnä kiihtyvää ja koomista toimintaa, kun sankarimme ajautuvat ojasta yhä syvempään allikkoon. Tälläkin kertaa ongelmiin joudutaan lain molemmin puolin. Ei niin pahaa tilannetta, etteikö sitä harkitsemattomilla siirroilla saisi vielä huonommaksi, Ketonen sanoo.

Myös Antti Luusuaniemi on innoissaan Tommin ja Juhiksen toilailujen jatkuvan valkokankaalla.

- Paluu Tommin rooliin uudessa elokuvassa tuntuu hienolta. Luottomies-elokuva: All In sai kansan liikkeelle useammassakin sukupolvessa, ja se oli vuoden 2024 katsotuin komediaelokuva. Halusimme tehdä faneille uuden elokuvan, jossa kaikki tutut hahmot toilailevat Espanjan auringon alla koko perheen komediassa, Luusuaniemi hehkuttaa.

Nelonen Median johtaja Ville Toivonen iloitsee kotimaisen elokuvan suosiosta ja uuden Luottomies-tarinan tuomisesta yleisölle.

-On hienoa, että Nelonen Media toimii uudenkin Luottomies-elokuvan levittäjänä. Ensimmäisen elokuvan katsojaluvut todistivat, että hyvälle kotimaiselle komedialle on kysyntää – ja me vastaamme siihen mielellämme. Uusi Luottomies-elokuva on vahva lisäys Nelonen Median menestyksekkääseen elokuvakirjoon, Toivonen hehkuttaa.