Elina Knihtilän ja Pirjo Lonkan tähdittämä 100 litraa sahtia jatkaa jättisuosiotaan – jo yli 100 000 katsojaa

Teemu Nikin ohjaama ja käsikirjoittama 100 litraa sahtia on noussut hitiksi elokuvateattereissa. Maaliskuun lopussa ensi-iltansa saaneen elokuvan on nähnyt jo yli 100 000 katsojaa.

Sysmään sijoittuvan elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Teemu Nikki, tuottajana on toiminut Jani Pösö. Elokuvan vastaavina tuottajina toimivat Nikin ja Pösön lisäksi Andrea Romeo ja Timo T. Lahtinen. Nelonen Media levittää elokuvan.

100 litraa sahtia -elokuvan päänäyttelijöinä nähdään Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka. Lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Ria KatajaVille TiihonenPertti Sveholm, Jakob ÖhrmanElmer Bäck ja Jari Pehkonen.

100 litraa sahtia keräsi kolmantena viikonloppunaan 17 566 katsojaa, kaikkiaan elokuvan on nähnyt 113 869 katsojaa.

– Olen häkeltynyt elokuvan suosiosta! Ilmeisesti Sysmän lisäksi muukin Suomi hyväksyy. Tuntuu hienolta, kun itselle tärkeä tuotos kiinnostaa ihmisiä eri puolilla Suomea. Olen kiitollinen jokaisesta katsojasta – 100 000 kertaa kiitos, elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Teemu Nikki sanoo.

Tuottaja Jani Pösö tuntee suurta kiitollisuutta elokuvan tekijöitä kohtaan.

– Yli 100 000 katsojaa reilussa parissa viikossa saa suorastaan herkistymään. Kiitos tästä menestyksestä kuuluu jokaiselle elokuvan tekemisessä mukana olleelle. Hienointa on se, että vaikka elokuvamme onkin komedia, kertoo se kovin vakavista aiheista. Taisimme onnistua naurattamisen lisäksi koskettamaan myös syvemmin suomalaista sielunmaisemaa, Pösö tuumii.

Nelonen Median johtaja Ville Toivonen on erittäin tyytyväinen kotimaisen uutuuselokuvan saamaan vastaanottoon.

– 100 litraa sahtia on kerännyt loistavia arvioita sekä kriitikoiden että katsojien keskuudessa, ja elokuvan monitasoinen kokonaisuus todella koskettaa katsojia. Tuntuu erittäin hienolta olla jo nyt klassikoksi kutsutun elokuvan levittäjänä, Toivonen iloitsee.

100 litraa sahtia nyt elokuvateattereissa!