Urheilu

4 Nations Face-Off keräsi ennätykselliset katsojaluvut

Parhaillaan käynnissä oleva 4 Nations Face-Off -turnaus on saanut suomalaiset jääkiekkofanit liikkeelle ennennäkemättömällä tavalla. Suomi–Ruotsi-ottelu keräsi miljoonayleisön, ja Leijonien taival jatkuu tänään ratkaisevassa ottelussa Kanadaa vastaan.

Viime lauantaina pelattu Suomi–Ruotsi-ottelu nousi Nelosen historian toiseksi katsotuimmaksi urheilulähetykseksi. Edelle pääsee ainoastaan jalkapallon EM-karsinnoissa kisapaikan ratkaissut Suomi–Liechtenstein-ottelu vuodelta 2019.

Finnpanelin mukaan ottelu tavoitti pelkästään lineaaritelevisiossa 1,586 miljoonaa suomalaista, mikä oli viime viikon selvästi suurin tavoittavuusluku kaikki tv-kanavat mukaan lukien.

Myös Ruutu on ylittänyt omat tavoitteensa: viime lauantain viihdyttävä ottelu on yksi Ruudun historian kaikkien aikojen katsotuimmista ohjelmista.

"4 Nations Face-Off on ylittänyt odotuksemme! Tiesimme, että kyseessä on poikkeuksellisen iso tapahtuma, ja sen takia halusimme olla mukana luomassa uutta jääkiekkotuotetta. Osasimme odottaa isoja lukuja, mutta ne ovat silti jopa ylittyneet", hekumoi Nelonen Median urheilupäällikkö Tuomas Saarela.

Turnauksen ainutlaatuisuus on näkynyt paitsi kentällä myös sen ympärillä. Katsojille haluttiin tarjota kokonaisvaltainen kokemus, jossa pelien lisäksi myös asiantunteva ja viihdyttävä studio-osuus tuo lisäarvoa tapahtumaan.

"Poikkeuksellista turnausta varten koottu poikkeuksellinen studiotiimi on ollut yksi turnauksen kiintopisteistä, ja olemmekin saaneet hyvää palautetta tiimin asiantuntevasta ja viihdyttävästä pelien paketoinnista", Saarela kertoo.

Leijonat pelaa maanantai-iltana huipputärkeän ottelun Kanadaa vastaan, jossa ratkeaa Suomen kohtalo loppuottelupaikan suhteen. Saarela uskoo, että suomalaisten kiinnostus tulee olemaan ottelun kokoluokan ja tärkeyden mukainen.

"Illan huippujännittävä ottelu tulee olemaan kiinnostukseltaan iso. Odotamme suomalaisen, urheilunälkäisen yleisön löytävän samalla tavalla vastaanottimien äärelle kuin lauantaina."

Suomi–Kanada nähdään suorana Nelosella sekä Ruutu+ -urheilutilauksella. Ottelun studio alkaa klo 19.00, ja itse ottelu klo 20.00.

(Lukujen lähteenä Finnpanel)

Ohjelman sivulle
Katso Ruudussa