Kotimaiset

12 asukasta muutti suorassa lähetyksessä Big Brother -taloon – tästä alkaa ennennäkemätön alkukarsinta!

Big Brother Suomen uusi kausi alkoi sunnuntai-iltana. Nämä 12 asukasta astelivat suorassa lähetyksessä isoveljen taloon.

Big Brother Suomi -talo on saanut uudet asukkaat. Sunnuntain suorassa lähetyksessä taloon muutti 12 asukasta, jotka eivät vielä tunne toisiaan, mutta he tulevat viettämään seuraavat viikot hyvin läheisesti yhdessä.

Ensimmäisinä asukkaina täysin uudistuneeseen ja villin leikittelevästi sisustettuun bb-taloon astelivat turkulainen varastomies Miikka, sekä helsinkiläinen parturi-kampaaja Nabaz, jotka tutkivat taloa innokkaina.

Moni BB-fani höristi korviaan, kun selvisi, että taloon suuntaa ensimmäisenä iltana vain 12 asukasta. Anni Ihamäen, Sami Kurosen ja Janni Hussin juontamassa Kick off -lähetyksessä selvisikin, että nyt käynnistynyt kausi on ennen finaalivaihetta jaettu kolmeen vaiheeseen. Nyt alkanut ensimmäinen vaihe on nimeltään alkukarsinta, jossa BB-talon ovi käy poikkeuksellisen tiuhaan tahtiin. Ensimmäisen kolmen viikon ajan talosta häädetään asukkaita peräti kahdesti viikossa ja myös uusia asukkaita on luvassa alkukarsintaviikkojen aikana useampaan otteeseen.

Seuraavan 12 viikon ajan BB-talon arkea säätelevät isoveljen päähänpistot ja yllättävät tehtävät. Nyt taloon muuttaneista ensimmäinen häädetään jo keskiviikkona. Ensimmäiset uudet asukkaat puolestaan saapuvat taloon jo perjantaina ja sunnuntaina on jälleen normaaliin tapaan häädön vuoro.

 

  • Big Brother Suomi suorat koostelähetykset edellispäivän tapahtumista ma-to ja la Janni Hussin ja Sami Kurosen juontamina Nelosella.
     
  • Viikon huipentaa Anni Ihamäen juontama suora Big Brother Suomi Live ja asukkaan häätö sunnuntaisin Nelosella.

 

Tutustu 12 uuteen BB-asukkaaseen paremmin alla:

 

Miikka, 29, Turku  Avoliitossa, ei lapsia

Miikka, 29, Turku 
Avoliitossa, ei lapsia


Miikka on peruskoulun käynyt varastomies. Ronskin suorapuheinen Miikka pitää tilannekomiikkasta eikä hän pidä illasta toiseen samoja vitsejä kierrättävistä ukkeleista. Miikka on mielestään hyvä ihmisten kanssa, koska osaa lukea ihmisten energioita. Hän ei siedä häviämistä erityisesti, jos joukkueessa on joku, joka ei anna itestään kaikkea. Tällainen saa hänen verenpaineen nousemaa jo pelkällä ajatuksen tasolla. Itse hän kisaa aina sata lasissa, ja Miikka onkin aktiviinen salibandyn pelaaja.
Miikka on huomannut olevansa persoonana sellainen, jonka edessä ollaan hyvää kaveria, mutta selän takana puhutaan pahaa.
Miikka on tehnyt elämäntaparemontin eli pudottanut useamman kymmentä kiloa painoa, eikä häneltä juuri heru ymmärrystä body positivity -liikkeelle. Vaikka puheet saattavat vaikuttaa kovilta, toivoo Miikka kuitenkin, ettei maailmassa olisi yhtään surullista ihmistä.

Nabaz, 38, Helsinki  Sinkku, ei lapsia

Nabaz, 38, Helsinki 
Sinkku, ei lapsia


Nabazilla on kolme ammattikoulututkintoa, mutta parturi-kampaajan työ on hänen juttunsa. Pelkkää iloa ja onnellisuutta ympärilleen kylvävä Nabaz on suomenruotsalainen Irakin kurdi, hän on muuttanut Suomeen ruotsinkieliselle alueelle jo pienenä lapsena. Nabaz ei halua pahaa kärpäsellekään, mutta BB-kisassa hän on valmis järeisiinkin toimenpiteisiin uusien sääntöjen sallimissa rajoissa.
Nabaz nauttii saadessaan hämmentää ihmisiä ja heidän ajatuksiaan ja tähän taitoon hän tulee nojaamaan oman pelitaktiikkansa. Nabaz rakastaa draamaa ja aikoo tuoda sitä Big Brother taloon pelaamalla toisten selän takana omaan pussiinsa.
Hänen suunnitelmissaan on myös toimia bb-talossa eräänlaisena juorukellona. Nabaz on entinen koulukiusattu ja nämä kokemukset ovat saaneet hänet luomaan itselleen positiivisen ja optimistisen asenteen – näin kukaan ei saa painettua häntä alas.

Kirsi, 25, Helsinki Parisuhteessa, ei lapsia

Kirsi, 25, Helsinki
Parisuhteessa, ei lapsia


Kirsi on koulutukseltaan media-assistentti ja hän opiskelee kulttuurituottajaksi. Vielä muutaman vuosi sitten oluesta ja tupakasta nauttinut Kirsi on tehnyt täyskäännöksen terveelliseen elämään. Hän kilpailee tavoitteellisesti voimannostossa ja pitää aiheeseen liittyvää podcastia. Kirsi on eräjorma, joka harrastaa kalastamista, patikointia ja hän liikkuu paljon luonnossa puhelinyhteyksen ulottumattomissa.
Kirsi noudattaa valtavirrasta poikkeavaa vuorokausirymiä aloittaessaan päivänsä jo aamuyöllä ja menessään nukkumaan jo alkuillasta. Kirsiä kiinnostaa kaikenlainen elämän opiskelu, tieteet, hengenasiat, tarot-kortit, kristallit ja taikauskoisuus. Hän on kahden psykologin lapsi ja opiskellut erityisesti manifestointia eli asioiden todeksi ajattelua. Kaikki saavutukset hänen elämässään onkin hankittu tahdonvoimalla.
Kirsi kertoo olevansa niin sinut itsensä kanssa, että se usein hämmentää muita ihmisiä. BB-kisasssa Kirsin vahvuuksia ovat fyysinen voima, hyvä päättelykyky sekä verbaalinen lahjakkuus. Kilpailijana Kirsi on taktinen, mutta urheilijana hän uskoo rehelliseen peliin.

Daiyana, 24, Vantaa Sinkku, ei lapsia

Daiyana, 24, Vantaa
Sinkku, ei lapsia


Daiyanalla on markkinointialan koulutus, hän työskentelee myyjänä, sekä tekee mallin töitä. Hän myös tekee hauskoja Tiktok-videoita mm. myyjän työstä. Daiyana on muuttanut Angolasta suomeen seitsemän vuotta sitten ja rakentanut itselleen uuden elämän omalla ahkeruudellaan ja sinnikkyydellään. Hän on erittäin rohkea keskustelija, joka uskaltaa tuoda mielipiteensä esiin eikä hän pelkää väitellä asioista. Erityisesti maahanmuuttoasioissa Daiyanalla on vahvoja ajatuksia.
Daiyana rakastaa musiikkia sekä tanssimista ja lupaa tuoda BB-taloon paljon hyvää energiaa. Hänen tavoitteensa on saada muut asukkaat vakuuttumaan, että on niin hyvää seuraa, että muille tylsää jos hänet häädetään. Daiyana uskoo myös, että kisassa yksi hänen valttikorttinsa tulee olemaan hänen itsevarmuutensa. Jos hänellä ei ole itsevarma olo, hän pystyy sujuvasti näyttelemään itsevarmaa.
Ruoanlaittoa muiden iloksi rakastava Daiyana haaveilee oman ravintolan perustamisesta ja mallin uransa kansainvälistymisestä. Voittorahoilla Daiyana perustaisi oman ravintolan ja mahdollistaisi äidilleen kuningattaren elämän Angolassa.

Marko, 34, Suolahti Avoliitossa, kaksi lasta

Marko, 34, Suolahti
Avoliitossa, kaksi lasta


Marko on koulutukseltaan lähihoitaja ja hän työskentelee kehitysvammaisten ja psyykkisesti oireilevien nuorten ohjaajana. Marko on suoraselkäinen maaseudulla asuva perheenisä, jolla on perinteiset arvot ja hän arvostaa maalaisjärkeä, joka tuntuu hänen mielestään olevan monella nykyään hukassa. Äärilaita-ajattelu ja tarve tuoda omia mielipiteitä esiin ilman erityistä syytä ärsyttävät häntä.
Marko ajattelee, että Suomessa tasa-arvoasiat ovat kohdallaan eikä hän ymmärrä meluamista tämän aiheen ympärillä. Myöskään elokapina ei saa Markolta sympatiaa. Marko on entinen koulukiusattu ja -kiusaaja, mutta kasvanut hyväntahtoiseksi ja tunteelliseksi ihmiseksi. Hänelle urheilu ja lasten jalkapallovalmentaminen ovat tärkeitä asioita. BB-kisassa hän tavoittelee voittoa reilulla ja rehellisellä taktiikalla.

Heidi, 21, Nousiainen Sinkku, ei lapsia

Heidi, 21, Nousiainen
Sinkku, ei lapsia


Heidi on koulutukseltaan ylioppilas ja työskentelee kaupan myyjänä. Hän on optimistinen energiapommi, joka hymyilee lähes aina. Heidi on luonteeltaan tsemppaaja ja hänen tavoitteensa on tutustua muihin kisaajiin niin hyvin, että pystyy mielistelemän heitä omaksi edukseen. Hän onkin tottunut tunnistamaan ihmisessä ne piirteet, joihin tarttua ja tietää miten hän pystyy voittamaan paatuneemmankin skeptikon puolelleen. Itse peliä Heidi aikoo kuitenkin pelata mahdollisimman rehellisesti.
Hän ei kestä valehtelua eikä halua tehdä mitään pahaa kenellekään. Talossa yksi Heidin tavoitteista on näyttää, että myös nuorin asukas voi olla tilanten päällä oleva, fiksuin henkilö. Hän uskoo, että hänen hyvät käytöstapansa ovat paremmat kuin monen muun ja on huomannut, että erityisesti vanhemmat ihmiset nauttivat hänen seurastaan. Heidi rakastaa elokuvia ja on myös kova unelmoija. Voittorahoilla hän ostaisi itselleen paremman valomiekan.

Sofia, 27, Manchester Sinkku, ei lapsia

Sofia, 27, Manchester
Sinkku, ei lapsia


Naantalista kotoisin oleva Sofia on tehnyt vaatealan maisteritutkinnon Englannissa ja työskentelee Manchesterissa yrittäjänä mm. somevaikuttamisen, ja seksityön parissa. Hänen tavoitteensa on rakentaa seksityöllä tienatuilla rahoilla itselleen oma pieni suloinen talo. Tulevaisuudessa Sofia tahtoisi keskittyä enemmän DJ:n töihin.
Transtaustainen Sofia tietää, että kaikki ihmiset eivät hyväksy hänen elämänvalintojaan, mutta se ei häntä haittaa. Omasta elämästään ja valinnoistaan Sofia puhuu avoimesti, koska hän haluaa auttaa seuraavia sukupolvia tavoittelemaan sitä, mitä he elämässään haluavat. Sofia on kiltti ja auttavainen luonne ja hän harrastaa hyväntekeväisyyttä. Sofian vahvuuksia BB-kisassa ovat nokkeluus ja älykkyys sekä hänen henkinen voimansa. Vaikka Sofia on hyväntahtoinen, ei hänelle ei ole ongelma olla BB-kisassa juonikas pelaaja. Kisassa hänellä ei ole muuta tavoitetta kuin voitto.

Reeo, 49, Helsinki Parisuhteessa, kaksi lasta

Reeo, 49, Helsinki
Parisuhteessa, kaksi lasta


Reeo on koulutukseltaan ravintolakokki, mutta hän on itseoppinut kuvaaja ja leikkaaja. Reeo kirjoittaa biisejä pöytälaatikkoon, esiintyy muusikkona ja muistetaan takavuosilta Panic IC -bändistä. Hän on myös tunnettu salibandypiireistä ja on omien sanojensa mukaan legendaarisen ilmaveivin kehittäjä. Reeo on viidennen polven stadilainen, villin nuoruuden viisastama rento juonittelija.
Hän näkee mielestään nopeasti miten kenenkin kanssa ollaan. Hänessä asuu keittiöpsykologi ja rentona ja rauhallisena persoonana uskoo olevansa kyvykäs manipuloimaan muita BB-kisaajia. BB-taloon Reeo ei ole tulossa hakemaan ystäviä vaan pelaamaan. Työnsä puolesta Reeo kulkee kuvausmatkoilla erämaissa ja tekee luontoon liittyviä tv-ohjelmia.

Merve, 26, Helsinki Sinkku, ei lapsia

Merve, 26, Helsinki
Sinkku, ei lapsia


Merve on koulutukseltaan sosionomi ja erityisohjaaja, ja hän työskentelee kehitysvamma-alalla. Merve on on feministi ja hänelle itsenäinen ja omannäköinen elämä on tärkeyslistalla ykkösenä. Merve ei välitä yhteiskunnan asettamista paineista ja puhuu sinkkuelämän puolesta. Hän rakastaa yksin maailmalla matkustelua eikä pelkää tuoda mielipiteitään esiin jännittävissäkään yhteyksissä.
Mervellä on turkkilaiset sukujuuret ja hän on tullut taustansa vuoksi aikoinaan koulukiusatuksi. Merveä luullaan usein pinnalliseksi ihmiseksi, mutta pinnan alla hän on vasta hiljattain oman kehopositiivisuuden löytänyt taiteilija. Merve omaa nopeat hoksottimet ja hän on taitava keskustelija. Hän uskookin voivansa voittaa pelin ihmissuhdetaidoillaan. Hän aikoo kilpailla hienostuneesti ja luottaa löytävänsä talossa liittolaisia, joiden kanssa junailla muita asukkaita häätöäänestykseen.

Ruzbeh "Rusu", 26, Turku Sinkku, ei lapsia

Ruzbeh "Rusu", 26, Turku
Sinkku, ei lapsia


Ruzbehillä on markkinointiviestinnän ammattitutkinto ja hän työskentelee myyntineuvottelijana. Ruzbehin arvoissa korostuu empaattisuus, ystävällisyys ja rakkaus tuntemattomiakin kohtaan. Rakkauselämässä hän on heittäytyjä ja hän pohtii olisiko hän polyamorinen. Ruzbehilla on omintakeinen huumori, johon hän löytää ainekset pienistä arkisista asioista. Ruzbeh on sympaattinen, aluksi ujo ja hän kokee olevansa älykkäämpi kuin iso osa muista ihmisistä.
Tämä ilmenee hänen halustaan hakea selityksiä asioille ja mieltymyksestä pohtia syvällisiä asioita. Ruzbeh on hyvä räppäämään suoraan mitä ajatuksiin pullahtaa ja hänen erikoisuutensa on beatboxaustaidot. Hän haaveileekin omasta musiikin tekemiseen soveltuvasta studiosta, jossa voisi myös striimata pelejä. Ruzbehin haaveisiin kuuluu myös opiskelujen aloittaminen lähitulevaisuudessa ja yksi häntä kiinnostava tieteenala voisi olla psykologia.

Laura, 35, Helsinki Sinkku, ei lapsia

Laura, 35, Helsinki
Sinkku, ei lapsia


Laura on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi ja työskentelee kirjanpitäjänä. Hän treenaa kurinalaisesti sekä tavoitteellisesti kuntosalilla ja noudattaa valmentajan suunnittelemaa tiukkaa ruokaohjelmaa. Laura on määrätietoinen ihminen, jolla on selvät tavoitteet elämässä: viiden vuoden kuluttua hän toivoo olevansa häämatkalla komean poliisin tai palomiehen kanssa. Tällä hetkellä hakusessa on kuitenkin vasta sunnuntaipoikaystävä ja deittisovellus käy joka päivä kuumana kalenterimerkintöjen täyttyessä joskus useistakin treffeistä viikossa.
Laura on suorasukainen, vahva ja itsevarma eikä ajattele voittavansa mitään kenenkään siivellä vaan luottaa vain omiin pelaajataitoihin. Laura aikoo heti ensimmäisestä pelipäivästä alkaen muodostaa itselleen mieluisan liiton, jonka kanssa pelaa voittoon saakka. Lauran heikkous on nälkäkiukku, joka voi eskaloitua nopeasti isoonkin räjähdykseen. Asiaa vaikeuttaa se, että hän ei itse tunnista nälkäkiukkuaan. Voittorahoilla Laura ostaisi itselleen merkkilaukun.

Tuula, 59, Oulu Naimisissa, 3 lasta

Tuula, 59, Oulu
Naimisissa, 3 lasta


Tuula on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja hän on kolmen päiväkodin johtaja. Tuula on kokenut elämässään paljon hyvää, mutta elänyt myös rankkoja aikoja sairastettuaan syövän ja jouduttuaan pyöräilyonnettomuuteen. Kokemukset eivät ole saaneet häntä menettämään iloista olemustaan vaan minne ikinä Tuula meneekään, kylvää hän ympärilleen nauravaista energiaansa.
Iloisen, rempseän ja erittäin puheliaan Tuulan tavoite on tuoda Big Brother -taloon viihdettä ja iloista mieltä. Kisassa hän aikoo hyödyntää taitoaan käsitellä erilaisia persoonia. Tuulan toinen koti on Jenkeissä, jossa hänen miehensä jo asuu. Tuulan tavoite on saada työskentelylupa ja muuttaa pidemmäksi aikaa miehensä luokse. Tuula aikoo pelata peliä tosissaan, mutta hänen juonittelussaan tulee silti olemaan mukana sisäinen rakkaus, koska sisimmässään hän haluaa kaikille vain pelkkää hyvää.
 

Ohjelman sivulle
Katso Ruudussa
Big Brother Suomi